Onnistuneet tavat painonhallintaan
Helsingin yliopistossa hyväksytyssä ravitsemustieteen opinnäytetyössä tätä tutkittiin haastattelemalla 15 keski-ikäistä naista, jotka olivat pysyneet koko ikänsä normaalipainoisina. Mukaan oli valittu perheellisiä naisia, joiden koulutustaso vaihteli.
Naiset söivät selvästi enemmän kasviksia ja hedelmiä kuin samanikäiset keskimäärin. He kiinnittivät myös rasvan määrään huomiota ja käyttivät kevyttuotteita. Kaikki hyötyliikkuivat tai harrastivat vapaa-ajan liikuntaa, useimmat molempia. Yksikään ei ollut käyttänyt ravitsemuslisiä tai laihdutusvalmisteita.
Naisten painonhallintaa leimasi rentous. He eivät seuranneet päivittäin syömistään, ja tärkeintä oli tasapaino pitkällä aikavälillä. Mikään ei ollut kiellettyä ja juhlissa herkuteltiin vapaasti.
Osa naisista hallitsi painoaan selvällä painorajalla, jota ei saanut ylittää. Monet käyttivät myös vaatteita painon mittarina. Naiset kertoivat tehneensä tarvittavia muutoksia ruokavaliossa erityisesti 40. ikävuoden jälkeen uhanneen painon nousun vuoksi.
Tulokset vahvistavat, että nykyisten ravitsemussuositusten mukaiset syömistottumukset toimivat painonhallinnassa. Niistä voi myös aika ajoin poiketa ilman, että paino nousee.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Anu Karhu: Onnistunut painonhallinta. Tutkimus keski-ikäisten naisten koko elämän kestäneestä painonhallinnasta. Pro Gradu -työ 2008, Helsingin yliopisto, Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos, Ravitsemustiede.
Lisätietoa aikuisten lihavuudesta
» Aikuisten lihavuus -sairausinformaatio - Poliklinikka.fi
Copyright © Kustannus Oy Duodecim 2008
Tuotanto: terve.com - sisällöntuotanto
Päiväys: 16.05.2008
© Mawell Oy 2008

