Rasvasolut eivät vähene vaikka paino putoaa
Lihominen tuottaa uusia rasvasoluja aina parikymppiseksi saakka, minkä jälkeen niiden määrä ei juurikaan muutu. Rasvasolut tosin kuolevat kuten muutkin solut, mutta niiden tilalle tulee yhtä paljon uusia rasvasoluja.
Tulosten valossa pysyvän laihtumistuloksen saavuttaminen voikin olla vaikeampaa lapsena tai nuorena lihoneille kuin vasta aikuisena lihoneille.
Käsitykset rasvasolujen määrästä ovat vaihdelleet vuosien varrella. 1980-luvulla todettiin, että lapsilla rasvasolujen määrä kasvaa, mutta aikuisilla pysyy painosta huolimatta samana. Myöhemmin osoitettiin, että aikuisellakin rasvasoluja voi syntyä ja hävitä. Tämän perusteella pääteltiin, että rasvasolujen määrä voi aikuisenakin lihoessa lisääntyä ja laihtuessa vähentyä. Tässäkin tutkimuksessa todettiin, että aikuisilla rasvasoluja jatkuvasti syntyy ja kuolee, mutta kumpaakin tapahtuu yhtä paljon. Siksi rasvasolujen määrä ei muutu "solukierrosta" huolimatta.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Nature Online 5.5.2008; doi:10.1038/news.2008.800
Lisätietoa aikuisten lihavuudesta
» Aikuisten lihavuus -sairausinformaatio - Poliklinikka.fi
Copyright © Kustannus Oy Duodecim 2008
Tuotanto: terve.com - sisällöntuotanto
Päiväys: 12.05.2008
© Mawell Oy 2008

