Lihavuus yleisempää lapsuusaikana seksuaalisesti hyväksikäytetyillä naisilla
Seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneiden tyttöjen ei todettu olevan lapsuudessa tai teini-iässä ikätovereitaan lihavampia. Kuitenkin varhaisaikuisuudessa (20-27-vuotta) 42 prosenttia hyväksikäytetyistä tytöistä täytti lihavuuden kriteerit, kun ikätovereiden vastaava prosenttiosuus oli 28.
Lisäksi tarkemmat kasvuanalyysit osoittivat, että seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneiden tyttöjen paino kasvoi huomattavasti jyrkempää vauhtia lapsuudesta varhaisaikuisuuteen kuin ikätovereiden.
Tutkijat kuitenkin painottavat, etteivät heidän tuloksensa riitä vielä syy-seuraussuhteen osoittamiseen. Heidän mielestään tulokset viittaavat ennemminkin siihen, että seksuaalinen hyväksikäyttö saattaisi entisestään korostaa tai pahentaa lihavuuteen yhteydessä olevia psykososiaalisia riskitekijöitä kuten masennusta, huonoa itsetuntoa ja kehonkuvan vääristymää.
Tutkijoiden mukaan myös kaltoinkohtelun pohjalta kehittyneet psykobiologiset tilat kuten hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaisakselin toimintahäiriö voisivat vaikuttaa lihavuuden kehittymiseen. He toivovatkin, että tulevaisuudessa selvitettäisiin tarkemmin millä mekanismilla lapsuusajan seksuaalinen hyväksikäyttö liittyy lihavuuteen, ja millä keinoin hyväksikäytettyjä voitaisiin auttaa.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Pediatrics 2007;120 e61-e67
Copyright Duodecim 2007. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. Kielto koskee materiaalin käyttöä frame-tekniikalla, linkittämällä suoraan tähän tiedostoon sekä kaikkeen muuhun toimintaan mm. cache- ja proxy-tekniikalla. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen muillakin tavoilla kielletään. Tämä koskee myös tulostusta ja tallennusta muuhun kuin yksityiseen käyttöön.
Tuotanto: terve.com - sisällöntuotanto
Päiväys: 10.07.2007
© Mawell Oy 2007

