Epileptikoilla suurempi itsemurhariski
Tanskalaistutkimuksessa verrattiin yli 20 000 vuosien 1981-1997 aikana itsemurhan tehnyttä lähes puoleen miljoonaan ikä- ja sukupuolikaltaistettuun verrokkiin.
Tutkimustulokset paljastivat, että epileptikot riistivät henkensä kolme kertaa todennäköisemmin kuin muut, ja että riski pysyi kaksi kertaa suurempana myös sen jälkeen, kun psykiatrinen sairaushistoria ja sosioekonomiset tekijät otettiin huomioon. Epilepsiasta sekä psykiatrisesta sairaudesta samanaikaisesti kärsivien itsemurhariskin havaittiin olevan jopa 14-kertainen.
Tutkijat toteavat, että itsemurhavaara on suurin taudin alkuvaiheessa, sillä puolen vuoden sisällä epilepsiadiagnoosin saaneilla oli viisi kertaa suurempi riski kuolla oman käden kautta. Vastaavasti itsemurhariski kasvoi lähes 30-kertaiseksi, jos hiljattain epilepsiaan sairastunut kärsi ennestään psyykkisestä sairaudesta. Toisin kuin valtaväestössä epileptikoiden itsemurhavaara kuitenkin pieneni iän karttuessa.
Tutkijat toteavat tulosten osoittavan epilepsiadiagnoosin vastikään saaneiden kuuluvan itsemurhan riskiryhmään. Heidän mielestään näiden potilaiden itsemurhien ehkäisyyn pitäisikin panostaa.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Lancet Neurology 2007
Copyright Duodecim 2007. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. Kielto koskee materiaalin käyttöä frame-tekniikalla, linkittämällä suoraan tähän tiedostoon sekä kaikkeen muuhun toimintaan mm. cache- ja proxy-tekniikalla. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen muillakin tavoilla kielletään. Tämä koskee myös tulostusta ja tallennusta muuhun kuin yksityiseen käyttöön.
Tuotanto: terve.com - sisällöntuotanto
Päiväys: 04.07.2007
© Mawell Oy 2007

