Varhaislapsuuden antibioottikuurit yhteydessä suurentuneeseen astmariskiin
Yli 4 antibioottikuuria ensimmäisenä elinvuotenaan syöneiden riski sairastaa astmaa 7-vuotiaana oli 1,5-kertainen verrattuna lapsiin, jotka eivät olleet saaneet antibiootteja vauvana. Riskin suureneminen havaittiin etenkin lapsilla, joiden äiti ei ollut sairastanut astmaa ja joiden perhe asui maaseudulla, vaikka aiemmin nämä seikat on päinvastoin liitetty pienentyneeseen astmariskiin.
Lapsen astmadiagnoosi oli vieläkin todennäköisempi, jos antibiootit oli määrätty johonkin muuhun kuin hengitysteiden oireisiin. Tällaisten lasten astmariski oli kaksinkertainen verrokkeihin nähden.
Astman ja antibioottikuurien yhteys oli vahva myös lapsilla, joiden perheessä ei ollut koiraa lapsen ollessa alle vuoden ikäinen. Lapsuuden lemmikkieläimet on aiemmin liitetty astmaherkistymiseen ja suurentuneeseen hengitystieallergioiden riskiin, mutta imeväisiän altistuksen suhteen havainnot ovat olleet ristiriitaisia. Periaatteessa koiran puuttuminen voisi liittyä vähäiseen varhaislapsuuden mikrobialtistukseen, mikä saattaa vaikeuttaa immuunijärjestelmän normaalia kehittymistä.
Astmaa sairastaa yli 200 000 suomalaista, joista noin 30 000 on alle 16-vuotiaita.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: Chest 2007;131:1753-1759
Copyright Duodecim 2007. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. Kielto koskee materiaalin käyttöä frame-tekniikalla, linkittämällä suoraan tähän tiedostoon sekä kaikkeen muuhun toimintaan mm. cache- ja proxy-tekniikalla. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen muillakin tavoilla kielletään. Tämä koskee myös tulostusta ja tallennusta muuhun kuin yksityiseen käyttöön.
Tuotanto: terve.com - sisällöntuotanto
Päiväys: 14.06.2007
© Mawell Oy 2007

