Masentuneiden lapset ehkä suurentuneessa hengityssairauksien vaarassa
Yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan vakavasti masentuneiden vanhempien lapset sairastuisivat hengitysteiden sairauksiin lähes neljä kertaa todennäköisemmin kuin lapset, joiden vanhemmat eivät ole sairastaneet vakavaa masennusta. Yhteys piti pintansa riippumatta vanhempien tupakoinnista, hengityssairauksista ja monista muista tuloksiin mahdollisesti vaikuttavista seikoista.
Tuloksista ei voi päätellä mistä yhteys johtuu, mutta on mahdollista, että tutkitut perheet ovat geneettisesti alttiita sekä masennukselle että hengitysteiden sairauksille. Ilman lisätutkimuksia mekanismia voi kuitenkin vain arvailla.
Tutkimus perustui tietoihin 161 lapsesta sekä heidän vanhemmistaan ja isovanhemmistaan. Tutkimus julkaistiin Archives of Pediatrics & Adolescent Health -lehdessä.
Uutispalvelu Duodecim
Archives of Pediatrics & Adolescent Health 2007;161487-494
Copyright Duodecim 2007. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. Kielto koskee materiaalin käyttöä frame-tekniikalla, linkittämällä suoraan tähän tiedostoon sekä kaikkeen muuhun toimintaan mm. cache- ja proxy-tekniikalla. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen muillakin tavoilla kielletään. Tämä koskee myös tulostusta ja tallennusta muuhun kuin yksityiseen käyttöön.
Tuotanto: terve.com - sisällöntuotanto
Päiväys: 21.05.2007
© Mawell Oy 2007

